Joulupuu on ra... uhoitettu

separator

”On vilinää vilskettä, lätinää läiskettä
pesusaavien
On rättiä, huiskaa, lastakin luistaa,
kun lattiaa putsailen

Mä kaapitkin raivaan, miestäni vaivaan
ja kiirettä tuskailen.
Raivokas mieli, terävä kieli,
joulu on suloinen…”

Kuulen askelten tulevan lähemmäs. Olen oppinut kuuntelemaan ja aistimaan niiden sanattoman viestin. Tunnistan sen – kiukun. Olen juuri laittanut joulukuusen paikalleen. Tähti komeilee jo latvassa ja pari joulupalloa kimaltelee oksilla. Hän tulee sisään. Ja kuten ennakoin, on vihainen. Tällä kertaa suuttumuksen kohteeksi valikoituu joulukuusi. Hän tarttuu siihen ja heittää sen toiseen huoneeseen. En halua antaa kaiken tapahtua. Onhan joulu. Joten nostan kuusen ylös ja vien sen paikalleen olohuoneeseen. Kauaa se ei kuitenkaan pysy pystyssä tälläkään kertaa, vaan päätyy makuuhuoneen lattialle. Minua sattuu ja tuntuu, etten saa henkeä. En minä kuusesta välitä, mutta sydämeni särkyy, kun näen lapseni. Ihanan tyttäreni, joka kulkee ympäri taloa heiteltävän kuusen perässä toistaen silmät loistaen samaa lausetta: ”Äiti, meillä on niin kaunis joulukuusi.”

Tiedän, ei mikään kaunein joulutarina. Todettakoon tässä vaiheessa, että perheemme joulut, samoin kuin muutkin päivät, ovat olleet jo vuosia huomattavasti onnellisempia – mikä ei toki tähän verrattuna suuria vaadi – eikä meillä enää kuunnella jokaisen askeleen ääntä tai väistellä lentäviä jouluesineitä.

Pysähdytään hetkeksi ja mietitään aihetta vähän lisää. Kaikesta hirveydestään huolimatta tämä jouluinen ei-niin-ilahduttava kokemus opetti minulle paljon siitä, mikä joulussa ja ehkä elämässä ylipäätään, on merkityksellistä. Näen tässä kaksi aika isoa asiaa. Asiaa, jotka ovat onnellisuuden kannalta aika perustason juttuja.

Ensimmäinen on mahdollisuus valita, mihin keskitymme. Sekä minä että tyttäreni olimme täsmälleen samassa tilanteessa, samassa huoneessa, näimme molemmat saman lentävän joulukuuseen ja lattialla pomppivat joulupallot. Mutta siihen loppuikin yhdessä kokemamme todellisuus. Siinä, missä minä keskityin pimeään, tyttäreni näki valoa. Siinä, missä minä näin pilalle menneen joulun, tyttäreni näki kauniin kuusen, vaikka se olikin kyljellään lattialla. Siinä, missä minä koitin ulkoisilla asioilla rakentaa täydellistä joulua, tyttäreni tunsi iloa sisällään. Ei ollut kysymys siitä, mitä tapahtui ympärillämme, vaan siitä, miten me asiaan suhtauduimme.

Toinen on se, etteivät ulkoiset puitteet – tässä tapauksessa mahdollinen täydellisen tuuhea ja upeasti koristeltu joulukuusi – voi koskaan täyttää sisällämme olevaa tyhjiötä. Ja sama toimii toisinpäin: mikään ulkoinen tekijä ei voi tuhota sydämessämme tuntemaa iloa ja rauhaa. Joulussa, tai elämässä, ei ole kyse siitä, mitä ympärillämme tapahtuu tai ei tapahdu. Lopulta ainoa ratkaiseva asian kaikessa on se, mitä tapahtuu meissä itsessämme.

Miksi halusin jakaa tämän muiston juuri joulun kynnyksellä? Koska uskon tämän olevan aikaa, jolloin moni, kuten minäkin aikaisemmin, keskittyy ihan liikaa melko vääriin asioihin. Mitä väliä lopulta on sillä, onko jouluvalojen asettelu täydellisen symmetrinen, lattiamme niin kiiltävän puhtaita, ettei peileihin tarvitse katsoa tai ovatko paitamme täydellisissä värikoodatuissa riveissä kaapissa, jonka ovi on joka tapauksessa koko joulun tiukasti kiinni? Entä, jos tänä jouluna antaisimme pölyn leijailla ja pyykkivuoren odottaa valloittajaansa ja keskittyisimme vain nauttimaan.

Tässä muutama ”siisti” jouluvinkki:

Älä pese ikkunoita – pese kumppanisi selkä
Älä juokse ympäri kauppoja – juokse halaamaan ystävääsi
Älä silitä paitoja – silitä lapsesi poskea
Älä siivoa kaappeja – siivoa syömiesi suklaiden kääreet

Kaikesta kokemastani huolimatta kotiimme tulee edelleen joka joulu joulukuusi. Aito sellainen. Iloitsen kuusen tuoksusta ja nautin sen koristelusta. Nykyään en tosin koristele kuusta itse, vaan annan lasteni hoitaa sen osuuden. Lapseni eivät jaa kanssani näkemystä yksinkertaisesta kauneudesta. He uskovat enemminkin periaatteeseen, mitä enemmän, sitä parempi. Siltä kuusemme myös näyttää, rehevältä ja runsaalta. Vaikkei se ehkä vastaa ulkoisilta ominaisuuksiltaan mielikuviani täydellisestä kuusesta, tunnen silti joka vuosi pakahduttavan syvää kiitollisuutta kuullessani lasteni onnellisina kertovan, miten meillä on niin kaunis kuusi.

 

”Ei vilinää vilskettä, rähinää räiskettä
joulukiireiden
Mä sohvalla makaan, teinien tapaan
ja välillä hymyilen

Mä siivoilut laistan, herkkuja maistan
ja välillä lepäilen.
Miestäni kiitän ja tiedän et riitän
joulu on suloinen…”